rosoiset runot, lempeät laulut: tammikuuta 2012

OLET PÄIVÄ JA YÖ

Tuuli hipaisee, hiukset sipaisee
sun katsees viipyilevän verhoaa
sormet koskettaa mun niskaa valkeaa
ja illaksi tuuli vaimenee

Ja vapautan yön syliin ajatuksen
sen lausumattoman
vastausta odottamaan
sen tiedän sun mielesi tavoittaneen
jo kauan sitten
ja vastausta jään oottamaan

Kuin myrskytuuli ja kirkkain aurinko
aamukasteinen maa
kuin poutapilvet taivaan sinisen
kuin täysikuu ja tyyni vesi
rankkasade, kirpeys pakkasaamujen
keijun siipien kosketus

Oot minulle arvoitus
suloinen salaisuus
tutumpi kuin kukaan toinen
olet päivä ja yö
olet lähelläni, joka hetki ihollain

Sä hipaiset kättäni
hyväilet hymyten
sukellan silmies lumoon
olet kietonut meidät
iäksi toisiimme kiinni
Aaa...

Tuuli hipaisee, hiukset sipaisee
sun katsees viipyilevän verhoaa
sormet koskettaa mun niskaa valkeaa
ja illaksi tuuli vaimenee

Oot minulle arvoitus
suloinen salaisuus
tutumpi kuin kukaan toinen
olet päivä ja yö
olet lähelläni, joka hetki ihollain

Sä hipaiset kättäni
hyväilet hymyten
sukellan silmies lumoon
olet kietonut meidät
iäksi toisiimme kiinni
Aaa...

MATKAKUMPPANILLE

Miten pienestä muistot syntyvät,
savuntuoksusta laidalla pellon.
Siellä sylissä illan lempeän
poimin käteeni kurjenkellon.

Lämmössä saunan hämärän
heität sihinää kivien pintaan.
Näen sinussa ikuisen ystävän
- joskus onnikin koskee rintaan.

Minä sinussa itseni näen
ja elämän tärkeimmät hetket.
Vaikka kaikkea ymmärrä en,
tunnen sun sielusi retket.
Sinun sylisi lämpö saa
huolet huojentumaan,
läheisyytesi auttaa
murheet unohtamaan.

Sua katselen, silmäsi loistavat,
näen sinussa sieluni taivaan,
ne kiitollisuuttani toistavat.
Käyt kanssani iloon ja vaivaan.

Kesäheinässä muistomme keinuvat,
ne talven lumista esille kaivan,
syysmyrskynkin keskelle ulottuvat,
tähän hetkeen, viereemme aivan.

Minä sinussa itseni näen
ja elämän tärkeimmät hetket.
Vaikka kaikkea ymmärrä en,
tunnen sun sielusi retket.
Sinun sylisi lämpö saa
huolet huojentumaan,
läheisyytesi auttaa
murheet unohtamaan.

Sinun kanssasi ohdakkeet tallannut
olen arkemme kukkien tieltä.
Olen menneeseen hetkeksi palannut,
meidän onnemme kumpuaa sieltä.

Jos elämä eksyttää, takaisin saattaa
se sen, joka kuunnella taitaa.
Vain tunteva sydän voi aavistaa,
jos raskas on taakkasi kantaa.

Tartu käteeni, jatketaan matkaa.

© Reetta Heino

ENNEN PIMEÄÄ

hetkessä hiljaisuus
odottaa ikuisuus
ennen pimeää
hidastuu hämärä

usvaan kietoutuu
metsän vanhin puu
luokseen houkuttaa
unten hahtuvaa

usko en, mitä näin
henkeäin pidättäin
seisahdun kuutamoon
salaiseen katsomoon

kuun valo himmenee
hetkeksi pimenee
näen aarnivalkean
usvassa kalpean

keskellä loisteen sen
juhla on keijujen
kevyesti tanssien
yllä metsäorvokkien

pimeys herättää
metsän keskeltä
hiuksissa kastetta
allani sammalta

untani muistelen
itselleni hymyillen
näen aarnivalkean
mielessäni kalpean

keskellä loisteen sen
juhla on keijujen
kevyesti tanssien
yllä metsäorvokkien

mikä se oli
hipaisi kättäni kuin
perhosen siipi
valoharsoinen
ei niitä ole
keijuja

© Reetta Heino

VIELÄ

Niin monesti olisin voinut sanoa
mitä minä sinulta haluan
Niin monesti olisin voinut vannoa
että sinun toiveesi tajuan
Vain harvoin olen pystynyt
sinua silmiin katsomaan
Vain harvoin olet jäänyt
minua yössä kutsumaan

Muutaman kerran kanssasi tanssia sain
suudelman verran kanssasi rinnakkain

Syliisi kaipaan, se on kuin koskessa
kuohut putouksen henkivät voimaa
Tultasi kaipaan, se on kuin kaskessa
liekit kulotuksen luo elinvoimaa

Virtauksen armoilla koskesi kivikot
käsilläs varmoilla vältän karikot
Tuhkaksi palaisin kipinäsi myötä
ikuiseksi valaisin yhteistä yötä

Kerran sanattomasti minulle lupauduit
yhtä koruttomasti luokseni vielä uit

SYKSYN KUULAIN SUNNUNTAI

Pilvien takaa aurinko
kurkistamaisillaan
kyselemättä voisinko
kultaa kylmän maan

Syksyn kuulain sunnuntai
kutsuu tanssimaan
päällä kuuranurmen kai
nauraa tänään saan

Kirpeää on ilma
jälkeen öisten pakkasten
päässyt punaamaan
omenoiden posken
Hymyilee maailma
kanssa huurrekukkasten
sulamaan ne saan
kun vain niihin kosken

Latvoissa puiden puuskittain
tuuli lehtiä riipii
oksankärjissä tukistain
hetken hiljaa hiipii
pilvet eestä auringon
taivaanrantaan ajaa
mieli villi rajaton
oottaa valjastajaa

Kirpeää on ilma

jälkeen öisten pakkasten

päässyt punaamaan

omenoiden posken

Hymyilee maailma

kanssa huurrekukkasten

sulamaan ne saan

kun vain niihin kosken

ELOKUU

Olen kuullut sun sanovan
että jatkaa voisit
olen luullut että sun
sanasi totta oisi
toki mieltänsä voi muuttaa
enkä liikoja odottanutkaan
kun on saanut jotain uutta
voi nähdä ettei se kohottanutkaan

Sain sulta palasen aikaa
ja taipumattoman katseen
sinussa timanttihangen taika
piirtyy nuotiota vasten
olet tuoksuva suo elokuussa
järven pinta peilityyni
syksyn viimeiset lehdet puussa
kaikuna vastasit hyräilyyni

En odota sua, en pyydä palaamaan
liioin en ryhdy tunnetta salaamaan
muistelen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu
(muistelen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu)

Sulamisveden tuomaa
ikuisen elämän juomaa...

Sinussa koivut ja tiheä
kuusikko kohtaavat
kosketuksesi elokuun
kuutamoon johtavat
sinun kasvosi taivaanrannan
värejä toistavat
niiden minussa hehkua annan
sinua silmäni loistavat

En odota sua, en pyydä palaamaan
liioin en ryhdy tunnetta salaamaan
tunnen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu

En odota sua, en pyydä palaamaan
liioin en ryhdy tunnetta salaamaan
tunnen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu
(tunnen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu)

Sulamisveden tuomaa
ikuisen elämän juomaa...

© Reetta Heino 2006

SADESAMETTIA

Sade lepää verhona järven yllä
pisarat värjäävät veden harmaaksi
Pilvet taivaan varjona metsän yllä
aarnitulet jäävät sateen ajaksi

Pisaroiden lomassa sateettomat hetket
linnut laulavat yönkin keskellä
Kunnes samassa pilvien retket
äänet vaimentavat sateen hetkellä

Keveästi kesäsade nurmen kastaa
värjätäkseen siitä sadesamettia
Ripeästi kesäsade janoon vastaa
tehdäkseen nurmesta samettia

Sadesamettia

@ Reetta Heino 2007

OODI RAUHALLISELLE AAMUKAHVILLE

Kunpa voisin
aikaa itselleni saada
ettei aivot huutais raada
kyllä silloin ilakoisin

kunpa voisin
ilman tunnontuskaa maata
miksen sitä tehdä saata
silloin onnellinen oisin

niin, aamukahvin kiireettä mä saisin nauttia
lukea lehteä vaikka kolme tuntia
kuunnella radiosta päivän tuoreimmat uutiset
valvoa myöhään jos valvottaa

järjestää oman aikataulun
poiketa siitä jos tuntee niin
kuopia puutarhassa, möyriä metsässä
matkustaa kauas

mistä löydän
tieni vapaa-ajan loistoon
turhan touhotuksen poistoon
kuinka siivoaisin pöydän

jospa uskon
että mua kutsuu saari
jossa hohtaa sateenkaari
kera huiman aamuruskon

niin...

kuinka varhain
voikin moinen päivä koittaa
että saatan työn unhoittaa
vihdoin alkaa aika parhain

LEPYTYSLOITSU

Lausui loitsun lomasta
taian tunteettomasta

Kipakka kipinä kimposi
sytytti syvältä sydämen
katumus kaihoten kumpusi
sulatti sovinnon siemenen

Kiveksi kovaksi koettu
suojassa sammalen soljentui
kauaksi kihisten kuljettu
suuttumus sovuksi suolautui

Hiljainen hyminä heleäksi helähti
herätti herkemmän huomisen
huurretta hohkaavan hirvityksen hyydytti
huovutti hehkuvaks huomisen

Kerrottu kujilla kapeilla
sielujen syvimmät suvannot
kuljettu kuutamon kupeilla
suudeltu suolaiset sovinnot

Kipeän kaipuuni kellotin
soinnuiksi soiviksi sovitin
korvilles kuiskaten kuulutin
sisäisen solmusi saavutin

Hiljainen hyminä heleäksi helähti
herätti herkemmän huomisen
huurretta hohkaavan hirvityksen hyydytti
huovutti hehkuvaks huomisen

Lepy lepy leppeäksi
tule tule tuntevaksi
herkeä hermostumasta
pinnistä pillastumasta

Kuule kerran kertomusta
tavoittele tarkoitusta
kuuntele keskeyttämättä
maistele merkitsemättä

Niin ne nurjat nurkumiset
pahemmatkin parkumiset
yhdessä ymmärtänette
turhat torat torjunette

SYKSY

Lokakuussa sataa pilvet kiitää matalalla
kukaan ulkona ei olla halua.
Lehdet maassa makaa tuuli loput alas riepottaa
on jokaisella mieli matala.

Minä vain menen metsään
sadepisaroita uhmaamaan
syksyn tuoksua hengitän
sisääni viritän
syksynvärisen laulun

Ota minut mukaan tahdon tihkusateen värittämän
ikimetsän tänään kokea.
Rahkasammalsuolla haluan pitkospuilla kulkea
ja tunnelmasta siitä nauttia.

Minä vain menen metsään
sadepisaroita uhmaamaan
syksyn tuoksua hengitän
sisääni viritän
syksynvärisen laulun

Syksy
syksy
syksy
syksy...

Uskokoon ken uskaltaa voi syksysäästä nauttia
mut sitä pitää itse kokeilla.
Vähän ennen pakkasta voi metsäjärven pinnan päällä
haavanlehdet hetken kellua.

Minä vain menen metsään
sadepisaroita uhmaamaan
syksyn tuoksua hengitän
sisääni viritän
syksynvärisen laulun

© Reetta Heino 2010

LEIJONA

Mielessä vain kaipaus
polku katoaa
tuo katteeton lupaus
sielun patoaa

Vielä tartuin unelmaan
läpikuultavaan
uskoin yhä suudelmaan
-pelkkää tuulta vaan

Kauan jouduin kulkemaan
tietä etsien
portit monet sulkemaan
enää etsi en

Vankina mahdin lumoavan
vallassa tunteiden
nähnyt en meidän vaeltavan
keskellä valheiden

Vahvempana leijonaa
katson alaspäin
aavista ei vellovaa
myrskyä sisälläin

Tuulessa en vavahda
kaadu enää en
ilkeyttä en kavahda
poistun hymyillen

Vankina mahdin lumoavan
vallassa tunteiden
nähnyt en meidän vaeltavan
keskellä valheiden

© Reetta Heino 2005

SINÄ YÖNÄ

Sinä yönä kun katsoin, olit mennyt
Lumi kutistui loskaksi katuun
Valot väistyivät askelten tieltä
Tosi sekoittui arjeksi satuun

Ikkunat harmaat peilasivat harmaan yön
Sateessa kastuvien yksinäisten ajatukset

Sinä maalasit meidät unelmiisi
Ajan kulussa haurastuviin
Yrittäen jälleen ymmärtää miksi
Minä raahauduin aamuksi uniin

Ikkunat harmaat peilasivat harmaan yön
Sateessa kastuvien yksinäisten hauraat unelmat

Kuinka monta kuvaa mahtuu
Seitsemän vuoden matkaan
Miksi niistä kauneimmat
Eniten sattuvat

Minä kuuntelin tuulta vaimenevaa
Sinä tulit taas lainaksi uniin...

Ikkunat harmaat peilasivat harmaan yön
Sateessa kastuvien yksinäisten ajatukset

Sinä yönä kun katsoin, olit mennyt
Lumi kutistui loskaksi katuun

© Reetta Heino 2011

OLISITKO

Olisitko lähtenyt kaupungille
jos olisin kysynyt?
Olisitko tullut mun kanssani
ja vielä baariin eksynyt?

Sä olet yksin kotona kuitenkin
katsot jotain Youtuben turhinta pätkää.
Jospa minä soitan, tuletko seurakseni?
Kaipaan sinua niin.

Olisitko valmis seikkailuun
jonka mä voisin tarjota?
Olisitko kenties illan päätteeksi
mun luokse tulossa?

Sä olet yksin kotona kuitenkin
katsot jotain Youtuben turhinta pätkää.
Jospa minä soitan, tuletko seurakseni?
Kaipaan sinua niin.

Oletko hereillä nyt?
Ei puhelu yhdistynyt.
Tekstiviestin mä lähetän viimeisen
kun sulta saan vastauksen:

Olisitko lähtenyt kaupungille
jos olisin kysynyt?
Olisitko tullut mun kanssani
ja vielä baariin eksynyt?

Sä olet yksin kotona kuitenkin
katsot jotain Youtuben turhinta pätkää.
Jospa minä soitan, tuletko seurakseni?
Kaipaan sinua niin.

© Reetta Heino 2010

TUTTU HAHMO

Näen tutun hahmon
selkä vilahtaa toisten taakse
tuo takki
nuo hiukset
ja miten hän kävelee

En ehtisi tavoittaa
juoksisin turhaan

Puhelin polttaa kädessäni
enkä kuitenkaan soita

Katson kauan eteeni
odotan vaan en toivo
olen tuntevinani
hiusten tuoksun
käsien kosketuksen

Kyllähän minä tiedän
ei hän tule takaisin

Puhelin on jo laukussa
ja vetoketju kiinni

© Reetta Heino 2003

HÄMÄRÄN JÄLKEEN

Elokuu,
kuuma ja kostea.
Usvan alla
tyyni pinta värähtää,
hämärän jälkeen
on yö.

© Reetta Heino 1992

HARJUN KORKEIMMALLA KOHDALLA

Harjun korkeimmalla kohdalla
varastit mieleni sylin
täytit sen sanoin
valelit ajatuksin
hivelit huokauksilla
olit viisas ja vapaa
minulla menneisyys

Harjun korkeimmalla kohdalla
vaiensit viiltävän tuskan
hoidit haavani
silitit ehjäksi
paransit kuiskauksilla
olit vahva ja hellä
minussa menneisyys

Harjun korkeimmalla kohdalla
annoit minulle unelman
näit minun sisääni
kuulit sanoitta
tiesit vaistoamalla
olit yhtä kuin minä
takana menneisyys

Harjun korkeimmalla kohdalla
sulin sinuun kokonaan
kuvasi paloi
mieleni seiniin
aistien kynnykselle
olit tarua ja totta
muistona menneisyys

© Reetta Heino 2003

PALUU

tulit taas
et kysynyt

tulit vain
ja minä hehkun sinua

kuin silloin ennen

© Reetta Heino

ENEMMÄN KUIN YKSI

ilta tummenee yöksi
kuin sormet soljuvat toistensa lomaan
ei voi sanoa kumpaa on enemmän
vasenta vai oikeaa
iltaa vai yötä

silmäsi kuin lähteet
sukellan niiden pohjattomuuteen
kun katson niihin en tiedä olenko
erillinen vai osa sinua
itseni vai yhtä

aistiemme maailmat kohtaavat
kietoutuvat toisiinsa häivyttäen rajamme
on aivan turhaa miettiä
olenko minä osa sinua
vai sinä osa minua

kätesi riittävät kaikkialle
hukutat minut itseesi ja hukut minuun
olet enemmän kuin yksi kun olemme yhtä
hurjasti tai hellästi
sillä ei ole väliä

ilta tummenee yöksi
kuin sormet soljuvat toistensa lomaan
ei voi sanoa kumpaa on enemmän
vasenta vai oikeaa
iltaa vai yötä
sinua vai minua
vai meitä

© Reetta Heino

MISSÄ OOT

Olen tuntenut sinut liian kauan
jotta muistaisin
mistä lähtien suutelit hiuksiani
kun lähdit iltaisin

En muista mistä silloin
sun kanssas juttelin
kun sä istuit luona veljeni
sun parhaan kaverin

Sinä vuonna ostit uuden hienon
sähkökitaran
ja mä itkin takapenkillä
sun äitis Vitaran

Sä siirsit poskeltani
litistyneen kiharan
sydänsurun kyynelillä
kastellut ois Saharan

Missä oot

Sinä lähdit armeijaan
minä Helsinkiin
perustimme perheet
ja kerran vain tavattiin

Kului neljätoista vuotta
ennen kuin taas kohdattiin
oli molemmilla lippu
saman bändin konserttiin

Mä muistan tarkkaan
mistä me silloin juteltiin
kun sä vedit minut syliisi
ja yössä suudeltiin

Missä oot

Sinä lähdit armeijaan
minä Helsinkiin
perustimme perheet
ja kerran vain tavattiin

Oli ollut vaimosi muistotilaisuus
meillä eron myötä lasten yhteishuoltajuus
ajat viimeiset nuo usvaan kadonneet
on elämää, jonka jälkeen ymmärtää

Missä oot

© Reetta Heino 2010

VANGITUT

Mä sinut tunsin takaa vuosien ja muistan
kun minut poimit kyytiin alta katoksen.
Sä olit mulle prinssi sadun maailmasta,
sä minut vangitsit kuin uni Ruususen.

Kohtaloaan ei määrätä voi kukaan oikeasti,
sen mä opin, sen mä opin huomaamaan.

Sä minun mieleeni jäit, vielä tänään muistan
sä miten katsoit kaivaten kun erottiin.

Uskonut en ihmeisiin, ne sadun kuuluu pyörteisiin.
Vain joskus öisin eksyin unelmiin niin hehkuviin.
Löytänyt en vastauksia syviin sielun mietteisiin.
Vain harvoin silti eksyin unelmiin niin hehkuviin.

Sä minuun katsot, olet vierelläni jälleen,
vuosien tyhjyys on kuin unta ankeaa.
Sä olet yhä prinssi sadun maailmasta,
tarina todeksi vain tulla haluaa.

Kohtaloaan ei määrätä voi kukaan oikeasti,
sen mä opin, sen mä opin huomaamaan.

© Reetta Heino 2010

MUISTOLAULU

Viileä tuuli, vedän paidan ylle
ylitän torin, pääsen hotellille
aamulla suruviestin kuulen
samassa muistan öisen tuulen

Vuosia sitten mökillä kilpaa juostiin
kerran ja toisen voitit, ja yhdessä iloittiin
kun viimeksi nähtiin, unelmista
puhuttiin kaikkein arimmista

Keskellä kauneimman kesäyön
tulesi sammui aaltoihin tummeneviin
keskellä kauneimman kesäyön
vain henkäys - ja katosit saavuttamattomiin

Ei kukaan tietää voi, eikä ennalta aavistaa
milloinka nähdä viimeisen kerran saa
Muistan sun katseesi yllättyneen
en unohtaa voi hymyä pois lähteneen

Keskellä kauneimman kesäyön
tulesi sammui aaltoihin tummeneviin
keskellä kauneimman kesäyön
vain henkäys - ja katosit saavuttamattomiin

© Reetta Heino 2006

LUPAUS

Tämän päivän muistoihimme talletamme
Olit vierelläni luona alttarin
Olemme liitollemme saaneet sinetin
Lupautuneet toisillemme

Kun mä ensi kerran katseeseesi havahduin
Oli kaunista tai ehkä satoikin
Sitä en muista, mutta tunnen vieläkin
Kuinka sinuun mä rakastuin

Kun mä sinuun vilkaisen, niin tiedän sen
Löytänyt oon lähelleni ihmisen
Jonka kanssa voin kulkea huomiseen
Läpi arjen ja juhlien

Tämän hetken taikaa sydämessäs kannat
Jää mieleen valo, tuoksut, tunnelmat
Sä minut tunnet, tiedät hauraat unelmat
Jotka joskus toteutuvat

Kun mä sinuun vilkaisen, niin tiedän sen
Löytänyt oon lähelleni ihmisen
Jonka kanssa voin kulkea huomiseen
Läpi arjen ja juhlien

Tämän päivän muistoihimme talletamme
Olit vierelläni luona alttarin
Olemme liitollemme saaneet sinetin
Lupautuneet toisillemme

© Reetta Heino 2010

HUOKAUS

HÄNEN MUISTOLLEEN

Kuulen muistot;
ne vyöryvät sikin sokin

kesät talvet
metsäpolut mansikat
lapsuuden ilot ja harmit
varttuneen onnen kipinät
tuoksut sanat maisemat
surut ikävät
tukistavat kaipuut

hiljalleen ne asettuvat
kuviksi sieluuni,
harsivat paikan tyhjyyden ylle,
tulevat todeksi.

Hän, joka meni
elää minussa.

© Reetta Heino 2007

TULET

Olin kulkenut kotoa kauas
rämpinyt rämeitä, samonnut soita
katsellut kankaita kuutamolla
murtunut myrskyssä mäntyjen myötä

Olin oppinut oksien ohitse
väistänyt vihaiset vuolaat virrat
solminut seppeleen saunioista
pyyhkäissyt poskelta pettymyksen

Sinä seurasit sammalsoilla
kuuntelit kuohuja kuutamolla
vahdit valkeaa vaimenevaa
hymyilit hiljaa haavikossa

Aamu-usvassa ajatus
Sarastuksessa sopimus

Uimme usvassa unien
tulet tyvenen taakse
havahdun hellään hipaisuun
sulan silmies samettiin
unet unohtuvat

Sinä soitat sieluani
hehkutat hiljaa haavekuvia
kuiskaat kutsuen kuutamolla
suloiseen suvantoon soutelemme

Otan onneni omaksi
Tulet toiveesta todeksi

© Reetta Heino 2010

ELÄMÄSTÄ

Miten kirkas on kesätaivas
sen sini huikea niin!
Miten avara nuori sydän
ja altis unelmiin.
On raollaan uusi portti,
se aikuisuuteen vie.
Kun kuljet avoimin mielin,
niin kaunis on se tie.
Jos risteyksissä emmit,
kyllä elämä opastaa
ja se paras tienviitta
usein vierellä vaeltaa.
Ehkä tärkeintä elämän tiellä
on sydäntään kuunnella
ja uskaltaa luottaa muihin
sun matkasi varrella.

© Reetta Heino 2011

KAIKKI MINUSSA

Joulupäivä vaihtuu jo yöksi
on kynttilät loppuun palaneet
kuuntelen hiljaisuutta
sen taas tajuan
miten onnellinen olla saan

Ketjussa sukupolvien
ei paikkaansa miettiä tarvitse
siihen on syntynyt
olen uuden elämän kokenut syntyvän
toisten myös väistyvän

Kuulen mielessäin laulut
ja sointujen kaiun
niissä viipyvät muistot
yhteiset, tärkeät

Lapsuuden joulujen tunnelmat
lauluissa luokseni palaavat
tuoksut ja lämpö läheisten
Niitä kaivata syytä ei lie
saman tunnelman aistin taas

Kuulen mielessäin laulut
ja sointujen kaiun
niissä viipyvät muistot
yhteiset, tärkeät

Tiedän, tänne mä kuulun
luokse sukuni kalliin
yhdessä eletty, nähty ja koettu
kaikki, kaikki se minussa on

Kuulen mielessäin laulut
ja sointujen kaiun
niissä viipyvät muistot
yhteiset, tärkeät

Kuulen mielessäin laulut
ja sointujen kaiun
niissä, niissä viipyvät muistot

© Reetta Heino 2007

KUULEN

Tämän hetken
kiihkeän hiljaisuuden lävitse
kuulen sydämen sykkeen
Ei sinun, eikä minun
vaan maailman
elämän palavan rytmin

© Reetta Heino 1992

JOS

Kutoisin kuurasta viitan
usvasta takin tekisin
sateenkaaresta saappaat
sukat karhunsammalesta

Hiukseni kaislalla sitoisin
sormeni veteen kastaisin
kevätkastetta joisin

Jos saisin unesta totta
unesta totta
uneni sadusta totta

Valon verkoksi solmisin
harteilleni heittäisin
hehkuisin iloa muille
kietoisin aamu-usvaan

Kielojen kukista helmet
kanervasta seppeleet
kaikille antaa voisin

Jos saisin unesta totta
unesta totta
uneni sadusta totta
unesta totta
unesta totta
uneni sadusta -

Jos unessa sinut näkisin
olisit minun
etkä vain kuva vedessä

Jos unessa sinut näkisin
olisit minun
etkä vain kuva vedessä
usvan keskellä