rosoiset runot, lempeät laulut

KEVÄT

Tänäänkin
aurinko sataa maahan
kullankiloisin sätein
ulottuu
ikikuusten sydämiin
humisee kesän

lumiset, kiireiset kadut
meluisat marketit
kesken jää joulusadut
kiiltelee parketit

koristeet, kynttilät esiin
lahjoja pakettiin
perunankeittovesiin
iloisuus hukattiin

miksi mä jokaisen kerran
ajaudun kiireeseen
miksi en hetken verran
pysähtyis hetkiseen

näetkö sen, näetkö joulun luoman
lämmön kasvoilla tutuimmilla
jospa sen, tämän joulun tuoman
lämmön tallettaa sydämiimme vois

valkeanaan tunnelmoi maa
hiljentyä joulun juhlaan saa
kuulla voin sen hiljaisuuden
jonka vain joulu mieleen saa

seisahdun reunaan torin
valoihin tuijotan
hetkeksi lasken korin
kiireeni karkotan

kuin jostain kaukaa kuulen
sävelmän kutsuvan
unohdan pakkastuulen
saan mielen rauhaisan

näetkö sen, näetkö joulun luoman
lämmön kasvoilla tutuimmilla
jospa sen, tämän joulun tuoman
lämmön tallettaa sydämiimme vois

valkeanaan tunnelmoi maa
hiljentyä joulun juhlaan saa
kuulla voin sen hiljaisuuden
jonka vain joulu mieleen saa

© Reetta Heino 18.12.2012

HEVOSMIES

hymyilet
muka ujostellen
mutta katseesi välähtää
kuin piiskan sivallus

en malttaisi odottaa
suorasukaisten kättesi
vastustamatonta retkeä
silmiesi lupaamaa

© Reetta Heino 2010

KONFIRMOIDULLE

Usein mietin mielessäin,

onko maailma niin kuin ennen.

Onko haaveet lasten samanlaiset

niin kuin ennenkin?

Miten muuttaa maailma

nuoren ihmistaimen tavoitteita

unelmia, huolenaiheita,

mahdollisuuksia löytää tie,

jota kulkea?

Tulit kevätlahjana

tähän maailmaan suureen ja kovaan.

Elämäsi eväät arvottiin

jo kai ennen syntymää.

Olen öitä valvonut

mietiskellessäni, osaankohan

sua tukea ollenkaan,

ohjata sinua löytämään tie,

jota kulkea.

Nuo päivät lapsuuden

sinut ovat muokanneet.

Toivoa vain voin mä hiljaa,

ne että sua kantaa...

Kun nyt sua katselen,

näen ihmisen vahvan ja kauniin.

Silmiesi katse luottavainen

suuntaa tulevaan.

Kysyn sulta mielessäin,

mitä käteesi on jäänyt

lapsuusvuosista, iloista ja suruista.

Vastauksena kai sanasi

kauniit kuulisin:

”Mitä kuului lapsuuteen,

heijastuu nyt nuoruuteen.

Alkutaipaleella vasta

on elämäni matka.

Päivä tää muistoihini jää

ikuisesti elämään.”

Viimeiset värssyt ovat tyttäreni käsialaa.

KUN EN SAA

Laukontorin laidalla

istun kivipaadella

tuoksut paistorasvan

mansikoiden tulvii nenääni

lapset, lokit kirkuvat

pöydät vielä notkuvat

kirpputoritavaroista

ja uusista perunoista

kun en saa

sua muistaa

menen pois

kuljen loitommalle

harmaampaan

Laukontorin laidalla

Suvi-laivan kannella

kesäillan tuulenhenkäys

pöytäpuheet kadottaa

ruusunmyyjä kimpussa

sata kukkaa sumpussa

lämmin tuopinpohja

uudet pöytäseuralaiset saa

kun en saa

sua muistaa

menen pois

kuljen loitommalle

harmaampaan

kun en saa

sua muistaa

menen pois

kuljen loitommalle

varmaan vaan

Kehräsaaren lukkoarmeija

avainta ei oo

Kun et kulje enää rinnalla

en voi mennä

tätä kautta enää

koskaan

Laukontorin keskellä

istun toripöydällä

tuoksut hämärtyvän

illan karut muistot kadottaa

humalaiset kirkuvat

pöydät yössä kostuvat

aamukasteesta ja ilma

aavistuksen viilenee

kun en saa

sua muistaa

menen pois

kuljen loitommalle

harmaampaan

kun en saa

sua muistaa

menen pois

kuljen loitommalle

varmaan vaan

MITEN VOIKIN OLLA

Miten voikin olla
että muistoissa on aina kesä
Miten voikin olla
että koskaan ei satanut

Miten voikin olla
että muistoissa on aina sopu
Miten voikin olla
että mikään ei muuttunut

Miten voikin olla
että muistoissa on aina kesä
Miten voikin olla
että kukaan ei suuttunut

Kun otin toisen keksin
vaikkei muille riittänyt
Kun vein ilman lupaa
siskon rantaan
Kun en uskaltanut kertoa
vaan piilottelin totuutta
Kun kuuntelin salaa
aikuisia

Kesä oli aina lämmin
aurinkoinen kimaltava
järven vesi kirkasta ja kutsuvaa

Kukkaketo houkutteli
korkeana poimimaan
ja mansikat, ne heinän täyttivät

Miten voikin olla
että kaikki tämä palaa nyt
kun ikuisiksi ajoiksi
on lapsuuteni mennyt ---

Tuntuu, kuin se
riistettäisiin minulta juuri nyt...

Miten voikin olla
elämällä raja
minne katoavat
meille rakkaat ihmiset
onko meillä
onko meillä
avaimia sinne minne
menemme kun aika on
kun malja on äärilleen
täynnä

Miten voikin olla
että muistoissa on aina kesä

© Reetta Heino 2012

OLET PÄIVÄ JA YÖ

Tuuli hipaisee, hiukset sipaisee
sun katsees viipyilevän verhoaa
sormet koskettaa mun niskaa valkeaa
ja illaksi tuuli vaimenee

Ja vapautan yön syliin ajatuksen
sen lausumattoman
vastausta odottamaan
sen tiedän sun mielesi tavoittaneen
jo kauan sitten
ja vastausta jään oottamaan

Kuin myrskytuuli ja kirkkain aurinko
aamukasteinen maa
kuin poutapilvet taivaan sinisen
kuin täysikuu ja tyyni vesi
rankkasade, kirpeys pakkasaamujen
keijun siipien kosketus

Oot minulle arvoitus
suloinen salaisuus
tutumpi kuin kukaan toinen
olet päivä ja yö
olet lähelläni, joka hetki ihollain

Sä hipaiset kättäni
hyväilet hymyten
sukellan silmies lumoon
olet kietonut meidät
iäksi toisiimme kiinni
Aaa...

Tuuli hipaisee, hiukset sipaisee
sun katsees viipyilevän verhoaa
sormet koskettaa mun niskaa valkeaa
ja illaksi tuuli vaimenee

Oot minulle arvoitus
suloinen salaisuus
tutumpi kuin kukaan toinen
olet päivä ja yö
olet lähelläni, joka hetki ihollain

Sä hipaiset kättäni
hyväilet hymyten
sukellan silmies lumoon
olet kietonut meidät
iäksi toisiimme kiinni
Aaa...

MATKAKUMPPANILLE

Miten pienestä muistot syntyvät,
savuntuoksusta laidalla pellon.
Siellä sylissä illan lempeän
poimin käteeni kurjenkellon.

Lämmössä saunan hämärän
heität sihinää kivien pintaan.
Näen sinussa ikuisen ystävän
- joskus onnikin koskee rintaan.

Minä sinussa itseni näen
ja elämän tärkeimmät hetket.
Vaikka kaikkea ymmärrä en,
tunnen sun sielusi retket.
Sinun sylisi lämpö saa
huolet huojentumaan,
läheisyytesi auttaa
murheet unohtamaan.

Sua katselen, silmäsi loistavat,
näen sinussa sieluni taivaan,
ne kiitollisuuttani toistavat.
Käyt kanssani iloon ja vaivaan.

Kesäheinässä muistomme keinuvat,
ne talven lumista esille kaivan,
syysmyrskynkin keskelle ulottuvat,
tähän hetkeen, viereemme aivan.

Minä sinussa itseni näen
ja elämän tärkeimmät hetket.
Vaikka kaikkea ymmärrä en,
tunnen sun sielusi retket.
Sinun sylisi lämpö saa
huolet huojentumaan,
läheisyytesi auttaa
murheet unohtamaan.

Sinun kanssasi ohdakkeet tallannut
olen arkemme kukkien tieltä.
Olen menneeseen hetkeksi palannut,
meidän onnemme kumpuaa sieltä.

Jos elämä eksyttää, takaisin saattaa
se sen, joka kuunnella taitaa.
Vain tunteva sydän voi aavistaa,
jos raskas on taakkasi kantaa.

Tartu käteeni, jatketaan matkaa.

© Reetta Heino

ENNEN PIMEÄÄ

hetkessä hiljaisuus
odottaa ikuisuus
ennen pimeää
hidastuu hämärä

usvaan kietoutuu
metsän vanhin puu
luokseen houkuttaa
unten hahtuvaa

usko en, mitä näin
henkeäin pidättäin
seisahdun kuutamoon
salaiseen katsomoon

kuun valo himmenee
hetkeksi pimenee
näen aarnivalkean
usvassa kalpean

keskellä loisteen sen
juhla on keijujen
kevyesti tanssien
yllä metsäorvokkien

pimeys herättää
metsän keskeltä
hiuksissa kastetta
allani sammalta

untani muistelen
itselleni hymyillen
näen aarnivalkean
mielessäni kalpean

keskellä loisteen sen
juhla on keijujen
kevyesti tanssien
yllä metsäorvokkien

mikä se oli
hipaisi kättäni kuin
perhosen siipi
valoharsoinen
ei niitä ole
keijuja

© Reetta Heino

VIELÄ

Niin monesti olisin voinut sanoa
mitä minä sinulta haluan
Niin monesti olisin voinut vannoa
että sinun toiveesi tajuan
Vain harvoin olen pystynyt
sinua silmiin katsomaan
Vain harvoin olet jäänyt
minua yössä kutsumaan

Muutaman kerran kanssasi tanssia sain
suudelman verran kanssasi rinnakkain

Syliisi kaipaan, se on kuin koskessa
kuohut putouksen henkivät voimaa
Tultasi kaipaan, se on kuin kaskessa
liekit kulotuksen luo elinvoimaa

Virtauksen armoilla koskesi kivikot
käsilläs varmoilla vältän karikot
Tuhkaksi palaisin kipinäsi myötä
ikuiseksi valaisin yhteistä yötä

Kerran sanattomasti minulle lupauduit
yhtä koruttomasti luokseni vielä uit

SYKSYN KUULAIN SUNNUNTAI

Pilvien takaa aurinko
kurkistamaisillaan
kyselemättä voisinko
kultaa kylmän maan

Syksyn kuulain sunnuntai
kutsuu tanssimaan
päällä kuuranurmen kai
nauraa tänään saan

Kirpeää on ilma
jälkeen öisten pakkasten
päässyt punaamaan
omenoiden posken
Hymyilee maailma
kanssa huurrekukkasten
sulamaan ne saan
kun vain niihin kosken

Latvoissa puiden puuskittain
tuuli lehtiä riipii
oksankärjissä tukistain
hetken hiljaa hiipii
pilvet eestä auringon
taivaanrantaan ajaa
mieli villi rajaton
oottaa valjastajaa

Kirpeää on ilma

jälkeen öisten pakkasten

päässyt punaamaan

omenoiden posken

Hymyilee maailma

kanssa huurrekukkasten

sulamaan ne saan

kun vain niihin kosken

ELOKUU

Olen kuullut sun sanovan
että jatkaa voisit
olen luullut että sun
sanasi totta oisi
toki mieltänsä voi muuttaa
enkä liikoja odottanutkaan
kun on saanut jotain uutta
voi nähdä ettei se kohottanutkaan

Sain sulta palasen aikaa
ja taipumattoman katseen
sinussa timanttihangen taika
piirtyy nuotiota vasten
olet tuoksuva suo elokuussa
järven pinta peilityyni
syksyn viimeiset lehdet puussa
kaikuna vastasit hyräilyyni

En odota sua, en pyydä palaamaan
liioin en ryhdy tunnetta salaamaan
muistelen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu
(muistelen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu)

Sulamisveden tuomaa
ikuisen elämän juomaa...

Sinussa koivut ja tiheä
kuusikko kohtaavat
kosketuksesi elokuun
kuutamoon johtavat
sinun kasvosi taivaanrannan
värejä toistavat
niiden minussa hehkua annan
sinua silmäni loistavat

En odota sua, en pyydä palaamaan
liioin en ryhdy tunnetta salaamaan
tunnen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu

En odota sua, en pyydä palaamaan
liioin en ryhdy tunnetta salaamaan
tunnen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu
(tunnen, miten sun käsistäs huokuu
voima kuin kosken, joka keväällä kuohuu)

Sulamisveden tuomaa
ikuisen elämän juomaa...

© Reetta Heino 2006

SADESAMETTIA

Sade lepää verhona järven yllä
pisarat värjäävät veden harmaaksi
Pilvet taivaan varjona metsän yllä
aarnitulet jäävät sateen ajaksi

Pisaroiden lomassa sateettomat hetket
linnut laulavat yönkin keskellä
Kunnes samassa pilvien retket
äänet vaimentavat sateen hetkellä

Keveästi kesäsade nurmen kastaa
värjätäkseen siitä sadesamettia
Ripeästi kesäsade janoon vastaa
tehdäkseen nurmesta samettia

Sadesamettia

@ Reetta Heino 2007

OODI RAUHALLISELLE AAMUKAHVILLE

Kunpa voisin
aikaa itselleni saada
ettei aivot huutais raada
kyllä silloin ilakoisin

kunpa voisin
ilman tunnontuskaa maata
miksen sitä tehdä saata
silloin onnellinen oisin

niin, aamukahvin kiireettä mä saisin nauttia
lukea lehteä vaikka kolme tuntia
kuunnella radiosta päivän tuoreimmat uutiset
valvoa myöhään jos valvottaa

järjestää oman aikataulun
poiketa siitä jos tuntee niin
kuopia puutarhassa, möyriä metsässä
matkustaa kauas

mistä löydän
tieni vapaa-ajan loistoon
turhan touhotuksen poistoon
kuinka siivoaisin pöydän

jospa uskon
että mua kutsuu saari
jossa hohtaa sateenkaari
kera huiman aamuruskon

niin...

kuinka varhain
voikin moinen päivä koittaa
että saatan työn unhoittaa
vihdoin alkaa aika parhain

LEPYTYSLOITSU

Lausui loitsun lomasta
taian tunteettomasta

Kipakka kipinä kimposi
sytytti syvältä sydämen
katumus kaihoten kumpusi
sulatti sovinnon siemenen

Kiveksi kovaksi koettu
suojassa sammalen soljentui
kauaksi kihisten kuljettu
suuttumus sovuksi suolautui

Hiljainen hyminä heleäksi helähti
herätti herkemmän huomisen
huurretta hohkaavan hirvityksen hyydytti
huovutti hehkuvaks huomisen

Kerrottu kujilla kapeilla
sielujen syvimmät suvannot
kuljettu kuutamon kupeilla
suudeltu suolaiset sovinnot

Kipeän kaipuuni kellotin
soinnuiksi soiviksi sovitin
korvilles kuiskaten kuulutin
sisäisen solmusi saavutin

Hiljainen hyminä heleäksi helähti
herätti herkemmän huomisen
huurretta hohkaavan hirvityksen hyydytti
huovutti hehkuvaks huomisen

Lepy lepy leppeäksi
tule tule tuntevaksi
herkeä hermostumasta
pinnistä pillastumasta

Kuule kerran kertomusta
tavoittele tarkoitusta
kuuntele keskeyttämättä
maistele merkitsemättä

Niin ne nurjat nurkumiset
pahemmatkin parkumiset
yhdessä ymmärtänette
turhat torat torjunette

SYKSY

Lokakuussa sataa pilvet kiitää matalalla
kukaan ulkona ei olla halua.
Lehdet maassa makaa tuuli loput alas riepottaa
on jokaisella mieli matala.

Minä vain menen metsään
sadepisaroita uhmaamaan
syksyn tuoksua hengitän
sisääni viritän
syksynvärisen laulun

Ota minut mukaan tahdon tihkusateen värittämän
ikimetsän tänään kokea.
Rahkasammalsuolla haluan pitkospuilla kulkea
ja tunnelmasta siitä nauttia.

Minä vain menen metsään
sadepisaroita uhmaamaan
syksyn tuoksua hengitän
sisääni viritän
syksynvärisen laulun

Syksy
syksy
syksy
syksy...

Uskokoon ken uskaltaa voi syksysäästä nauttia
mut sitä pitää itse kokeilla.
Vähän ennen pakkasta voi metsäjärven pinnan päällä
haavanlehdet hetken kellua.

Minä vain menen metsään
sadepisaroita uhmaamaan
syksyn tuoksua hengitän
sisääni viritän
syksynvärisen laulun

© Reetta Heino 2010

LEIJONA

Mielessä vain kaipaus
polku katoaa
tuo katteeton lupaus
sielun patoaa

Vielä tartuin unelmaan
läpikuultavaan
uskoin yhä suudelmaan
-pelkkää tuulta vaan

Kauan jouduin kulkemaan
tietä etsien
portit monet sulkemaan
enää etsi en

Vankina mahdin lumoavan
vallassa tunteiden
nähnyt en meidän vaeltavan
keskellä valheiden

Vahvempana leijonaa
katson alaspäin
aavista ei vellovaa
myrskyä sisälläin

Tuulessa en vavahda
kaadu enää en
ilkeyttä en kavahda
poistun hymyillen

Vankina mahdin lumoavan
vallassa tunteiden
nähnyt en meidän vaeltavan
keskellä valheiden

© Reetta Heino 2005

SINÄ YÖNÄ

Sinä yönä kun katsoin, olit mennyt
Lumi kutistui loskaksi katuun
Valot väistyivät askelten tieltä
Tosi sekoittui arjeksi satuun

Ikkunat harmaat peilasivat harmaan yön
Sateessa kastuvien yksinäisten ajatukset

Sinä maalasit meidät unelmiisi
Ajan kulussa haurastuviin
Yrittäen jälleen ymmärtää miksi
Minä raahauduin aamuksi uniin

Ikkunat harmaat peilasivat harmaan yön
Sateessa kastuvien yksinäisten hauraat unelmat

Kuinka monta kuvaa mahtuu
Seitsemän vuoden matkaan
Miksi niistä kauneimmat
Eniten sattuvat

Minä kuuntelin tuulta vaimenevaa
Sinä tulit taas lainaksi uniin...

Ikkunat harmaat peilasivat harmaan yön
Sateessa kastuvien yksinäisten ajatukset

Sinä yönä kun katsoin, olit mennyt
Lumi kutistui loskaksi katuun

© Reetta Heino 2011

OLISITKO

Olisitko lähtenyt kaupungille
jos olisin kysynyt?
Olisitko tullut mun kanssani
ja vielä baariin eksynyt?

Sä olet yksin kotona kuitenkin
katsot jotain Youtuben turhinta pätkää.
Jospa minä soitan, tuletko seurakseni?
Kaipaan sinua niin.

Olisitko valmis seikkailuun
jonka mä voisin tarjota?
Olisitko kenties illan päätteeksi
mun luokse tulossa?

Sä olet yksin kotona kuitenkin
katsot jotain Youtuben turhinta pätkää.
Jospa minä soitan, tuletko seurakseni?
Kaipaan sinua niin.

Oletko hereillä nyt?
Ei puhelu yhdistynyt.
Tekstiviestin mä lähetän viimeisen
kun sulta saan vastauksen:

Olisitko lähtenyt kaupungille
jos olisin kysynyt?
Olisitko tullut mun kanssani
ja vielä baariin eksynyt?

Sä olet yksin kotona kuitenkin
katsot jotain Youtuben turhinta pätkää.
Jospa minä soitan, tuletko seurakseni?
Kaipaan sinua niin.

© Reetta Heino 2010

TUTTU HAHMO

Näen tutun hahmon
selkä vilahtaa toisten taakse
tuo takki
nuo hiukset
ja miten hän kävelee

En ehtisi tavoittaa
juoksisin turhaan

Puhelin polttaa kädessäni
enkä kuitenkaan soita

Katson kauan eteeni
odotan vaan en toivo
olen tuntevinani
hiusten tuoksun
käsien kosketuksen

Kyllähän minä tiedän
ei hän tule takaisin

Puhelin on jo laukussa
ja vetoketju kiinni

© Reetta Heino 2003